Mitä tiedämme:
Sinkkolan liepeille on
kaupungin kaavoitus on tehnyt kolme tontinkäyttöluonnosta. Näitä luonnoksia käsitellään ma
2.12. Kaavoituksen palaverissa tutkitaan onko mahdollista rakentaa päiväkotia tälle tontille. 3.12. saame tietää miten kävi.
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta, samoin valtuusto ovat molemmat poistaneet palveluverkkosuunnitelmasta ja kokouspöytäkirjasta merkinnät Sinkkolasta päiväkodin sijaintina. Tämä tarkoittanee sitä, että sijoittamista voidaan harkita myös muualle kuin Sinkkolan laitumille. Mikäänhän ei kuitenkaan estä suunnittelun jatkumista entisistä lähtökohdista.
Sijoituspaikan perusteena on ollut se, että Sinkkolan laidunmaat sijaitsevat Noljakan ainoalla yleiseen rakentamiseen kaavoitetulla tontilla. Tontti on siis käytettävissä ilman kaavamuutosta (ja siitä mahdollisesti aiheutuvia valituksia, jotka pitkittävät rakentamisen aloittamista).
Päiväkodin rakentamisen pitäisi alkaa ensi syksynä ja valmista pitäisi olla seuraavan vuoden eli 2015 syksyllä. Kiireen syynä on ensinnäkin ARA:n poikkeusluvalla asumiskäyttöön tarkoitetuissa tiloissa olleiden päiväkotiryhmien sopimuskauden päättyminen 2015 syksyllä. Toiseksi Siilin päiväkodin tilat ovat ilmeisesti sen kuntoisia, että korjaaminen ei kannata. Siilin tontille ei mahdu kaavailtua seitsemänosastoista päiväkotia ja tontille on myös muuta käyttöä. Nämä tiedot tulevat tilakeskukselta. Päiväkodin koko on esitetty tehokkuuden näkökulmasta. Tähänkin olisi tietty sanottavaa, mutta siitä lisää kun saamme tarkempaa tietoa valmisteilla olevasta tarveselvityksestä.
Asukkaina toivotamme uuden päiväkodin luonnollisesti tervetulleeksi, mutta jos paikaksi valitaan Sinkkolan laidunmaat, menetämme eläimet. Mitä on kotieläinpiha ilman eläimiä? Tai Sinkkola ilman asukas-, teatteri- ja yhdistystoimintaa, joka on kehitetty kotieläinpihan oheen. Entä missä on asukkaiden oikeus osallistua ja tulla kuulluksi omaa aluettaan koskevissa asioissa?
Mitä on tehty:
Olemme jättäneet aloitteen, jossa esitämme
- päiväkodin sijoittamiselle vaihtoehtoisia alueita
- Sinkkolan kotieläinpihan sosiaalisten vaikutusten arvioimista jos hanke päiväkodista Sinkkolan laidunmailla etenee
- alueelle kaavamuutosta, alue on saatava pysyvästi kotieläinpihan ja sitä kautta asukkaiden virkistyskäyttöön
Olemme
- herätelleet keskustelua asukasilloissa, mediassa
- olleet yhteydessä valtuutettuihin
- koonneet tietoa Sinkkolassa toimivista yhdistyksistä
- keskustelleet Sinkkolan merkityksestä Yle Pohjois-Karjalan radion perjantain aamupäivälähetyksessä, linkki sinne myös areenasta (valmisteilla)
Mitä aiomme tehdä:
- lauantaina Sinkkolan Joulutapahtumassa on mahdollista allekirjoittaa adressi kotieläinpihan puolesta
- ensi viikosta lähtien on mahdollista allekirjoittaa adressi myös netissä (osoite tarkemmin kun adressi on perustettu)
- Sinkkolan kotieläinpiha saa ryhmän myös facebookiin
- seuraamme aloitteen ja keskustelun vaikutuksia
- tiedotamme tilanteen etenemisestä kaikilla käytettävissä olevilla foorumeilla